// Medialle // Tiedotteet // Harppuunoita ja pikkuhousuja

17.2.2011
Medialle

Harppuunoita ja pikkuhousuja
Kustannusyhtiö Kirjalabyrintti avaa kevätkauden Juha Klementin esikoisromaanilla Kuin veljet. Se kertoo kahden nuoren miehen ystävyydestä sukelluskalastuksen merkeissä. Teemoina ovat itsenäistyminen ja oman elämänsuunnan etsiminen, suhde vanhempiin, seurustelu ja seksuaalisuus sekä ystävyydenkin koetukselle laittava kilpailuhenki. Klementin näennäisen arkinen kerronta tekee tarkkaa ja viihdyttävää työtä luoden taustan latautuneille ja moniulotteisille tilanteille. Kirja on tarkoitettu kaikenikäisille sukupuoleen katsomatta, mutta abiturienteille ja pääsykokeiden parissa puurtaville se on kuin luotu. Se myös esittelee Suomessa suuremmalle yleisölle vielä tuntemattoman mutta jännittävän ja kansainvälisen lajin, sukelluskalastuksen.
Juha Klementti on 37-vuotias urheilullinen biokemisti ja sukelluskalastuksen ekspertti. Hänet voi tunnistaa Team Kampelan riveistä ympäri maailman. Parhaillaan Juha Klementti työstää toista, kunnianhimoista pitkää romaaniaan sekä elokuvakäsikirjoitusta, joka pohjautuu hänen kokemuksiinsa rauhanturvaajana Kosovossa. Hän on syntyisin Tampereelta ja asuu Helsingissä.
Arvostelukappale on tilattavissa kustantamon Medialle-osaston kautta. Samalta osastolta voi myös jättää haastattelupyynnön. Kansi- ja kirjailijakuvan sisältävä kuvapankki on median vapaasti hyödynnettävissä.



Kuin veljet

Klementti, Juha

Kuvat: Markku Metso

Julkaisumuoto: e-kirja

Pituus: 480 900 merkkiä

Lukuaika: 7 tuntia 30 min

ISBN 978-952-5881-06-6 (EPUB)

Kirjalabyrintti on digitaaliseen kaunokirjallisuuteen erikoistunut kustantamo, jonka kirjat ilmestyvät sekä tavallisina e-kirjoina että ohjelmallisina hypermediakirjoina. Kirjalabyrintin lanseeraama "syväkirja" nostaa muodon ja sisällön yhteistoiminnan uudelle tasolle. Klementin Kuin veljet muodostaa yhdessä kahden aiemman julkaisun kanssa Kirjalabyrintin nuorisotrilogian.

Lisätietoja saa paitsi kustantamon sivuilta www.kirjalabyrintti.net, myös osoitteesta tiedotuskirjalabyrintti tai numerosta 045 312 1970.

Medialle
Ota yhteyttä
Palaute

Ajankohtaista
Tiedot viimeisimmistä ja tulevista uutuuksista. Mitä on tapahtunut, mitä on tapahtumassa? Missä kirjailijat kuuluvat ja näkyvät? Satunnaisina herkkupaloina tarjoilemme myös kolumneja, kirjeitä ja muuta pikkunaposteltavaa.



Kirjat
Kirjaesittelyt lukunäytteiden kera. Puhuttelevia sisältöjä oivaltavassa muodossa. Kirjalabyrintin syväkirjoissa tarina saa uusia ulottuvuuksia. Kirjat saatavilla sekä jälleenmyyjiltä että suoraan meiltä.



Kirjailijat
Tutustu kirjailijoihimme. Pikkufaktojen lisäksi kirjailijaluotain paljastaa kirjoittamisen taustoja. Täältä löydät myös linkit blogeihin ja kotisivuille. Herättikö kirja kysymyksiä, haluatko lähettää kiitoksen tai kannustuksen sanan kirjailijalle?



Kirjoittajille
Etsimme jatkuvasti uusia käsikirjoituksia kustannusohjelmaamme. Oli lajisi sitten perinteinen romaani tai hyperromaani, voimme tarjota töillesi julkaisukanavan. Kokeile rajojamme; me ilahdumme ideoista, jotka voivat tehdä kirjallisuuden kenttää monimuotoisemmaksi.



Kustantamo
Kirjalabyrintti on digitaaliseen kaunokirjallisuuteen erikoistunut kustantamo. Haluamme tuoda lukijoille teoksia, joissa muodon ja sisällön yhteistoiminta nousee uudelle tasolle. Toteutamme tehtäväämme kirjailijan yhteistyökumppanina ja palvelijana.




RSS-syöte Äänisyöte Uutiskirje Twitter Facebook

Tilaa Kirjalabyrintin RSS-syöte tai uutiskirje tai seuraa meitä Facebookissa tai Twitterissä.






© 2010 Kustannusyhtiö Kirjalabyrintti | Puhelin: 045 312 1970 | Sähköposti: kirjalabyrinttikirjalabyrintti