// Kustantamo

Kustannusyhtiö Kirjalabyrintti

Don QuijoteKirjalabyrintti on 2010 tammikuussa toimintansa aloittanut, digitaaliseen kaunokirjallisuuteen erikoistunut kustantamo. Julkaisemme kirjallisuutta sekä ladattavassa muodossa että online-verkkosivuina. Olemme yksi ensimmäisistä ellei jopa ensimmäinen suomalainen kaupallisesti toimiva kustantamo, joka ei julkaise kirjallisuutta paperipainoksina.

Lähtökohtamme on tulevaisuuteen suuntautunut: haluamme kehittää kirjallisuutta uusille alustoille ja uusiin muotoihin. Kertomakirjallisuuden pitkä perinne on meidänkin kulmakivemme, mutta edustamme uuden ajan kustantamoa, jonka tuntomerkkejä ovat rajojen kokeileminen ja ylittäminen, virtuaalinen ennemmin kuin konkreettinen olemassaolo, demokraattisuus, tekijälähtöisyys ja ekologinen vastuullisuus. Ajattelutapamme on jo lähtökohtaisesti digitaalinen, joten olemme valmiita kustannusalan murrokseen ja sen seurauksiin; juuri se on meille mahdollisuuden tarjonnutkin. Olemme myös kirjoittajille mahdollisuus ja vaihtoehto, jollaista ei ole tähän asti ollut olemassa.

E-kirjat ja syväkirjatPerinteisemmälle kirjallisuudelle riittää muodoksi tavallinen e-kirja, joka vastaa sisällöltään paperista, mutta haluamme kannustaa kirjoittajia uudenlaiseen ajatteluun ja rakennamme yhdessä kirjailijoiden kanssa teoskokonaisuuksia, jotka erottuvat markkinoilla olevasta massasta. Edes tavallisten e-kirjojen ei tarvitse olla "tavallisia". Kustannustarjoukseen ja -päätökseen kuuluu olennaisesti arvio juuri kyseiselle käsikirjoitukselle sopivasta julkaisumuodosta.

Elokuussa 2010 Kirjalabyrintti lanseerasi käsitteen syväkirja. Se on Kirjalabyrintin oma erityistuote, joka kartoittaa digitaalisuuden kirjallisuudelle tarjoamia mahdollisuuksia. Syväkirjan ideana on tarinan ja sen maailman syventäminen eri keinoin. Perustasolla voidaan puhua lisäsisällöistä, mutta tulevaisuudessa toivomme syväkirjan toteutuvan kehittyneemmillä sisällön ja muodon tasoilla niin, että syväkirjaominaisuudet nivoutuvat yhteen päätarinan kanssa tuottaen erityisen lukukokemuksen.

Audiovisuaalisuus voi tukea tarinan syventämistä ja vahvistaa elämystä. Haluamme tuoda lukemiseen myös vuorovaikutteisia elementtejä ja lukijalle lisää päätösvaltaa lukutavan osalta. Uskomme, että "internetin kasvattamat" nykylukijat ovat tähän valmiita ja myös kaipaavat dynaamisuutta ja kronologian rikkomista. Haemme inspiraatiota elokuva- ja pelimaailmasta.

Ekologisuus Digitaalinen muoto on myös ekologinen valinta, kun kirjan painattaminen, varastointi, kuljettaminen ja jätteen käsittely jäävät pois. Digitaalisen kirjallisuuden ekologisuuden ratkaiseekin lopulta alusta, jolta sitä luetaan, sen tuotanto, käyttötapa ja kierrätys. Lukulaitteet ja tablet-tietokoneet ovat luontainen alusta digitaaliselle kirjallisuudelle, mutta tavallisia tietokoneita ei pidä ohittaa: e-kirja on varma ekologinen valinta silloin, kun lukemiseen käytetään "välttämätöntä yleiskonetta". Huomio kiinnittyy viime kädessä siihen, kuinka tarvittava energia tuotetaan.

Pienetkin teot merkitsevät, sillä yhdessä niistä kasvaa suuria. Sivustomme on palvelimella, joka on sitoutunut merkittävästi ympäristöä säästäviin ratkaisuihin. Myös itse käyttämämme sähkö on tuotettu 100 % uusiutuvilla energianlähteillä ilman fossiilisia polttoaineita tai ydinvoimaa.

Mistä kirjojamme saa?E-kirjojamme saa Akateemisen kirjakaupan latauskaupasta, DigiAnttilasta, eLibrikseltä, Elisa Kirjasta, Ellibsiltä ja iBookstoresta. Kaikki julkaisumme ovat saatavilla myös oman, kustantamon verkkosivuilla olevan latauskaupan kautta. Tarjoamme kaikista kirjoista ilmaisen lukunäytteen.

Yhteydet


Medialle
Ota yhteyttä
Palaute

Ajankohtaista
Tiedot viimeisimmistä ja tulevista uutuuksista. Mitä on tapahtunut, mitä on tapahtumassa? Missä kirjailijat kuuluvat ja näkyvät? Satunnaisina herkkupaloina tarjoilemme myös kolumneja, kirjeitä ja muuta pikkunaposteltavaa.



Kirjat
Kirjaesittelyt lukunäytteiden kera. Puhuttelevia sisältöjä oivaltavassa muodossa. Kirjalabyrintin syväkirjoissa tarina saa uusia ulottuvuuksia. Kirjat saatavilla sekä jälleenmyyjiltä että suoraan meiltä.



Kirjailijat
Tutustu kirjailijoihimme. Pikkufaktojen lisäksi kirjailijaluotain paljastaa kirjoittamisen taustoja. Täältä löydät myös linkit blogeihin ja kotisivuille. Herättikö kirja kysymyksiä, haluatko lähettää kiitoksen tai kannustuksen sanan kirjailijalle?



Kirjoittajille
Etsimme jatkuvasti uusia käsikirjoituksia kustannusohjelmaamme. Oli lajisi sitten perinteinen romaani tai hyperromaani, voimme tarjota töillesi julkaisukanavan. Kokeile rajojamme; me ilahdumme ideoista, jotka voivat tehdä kirjallisuuden kenttää monimuotoisemmaksi.



Kustantamo
Kirjalabyrintti on digitaaliseen kaunokirjallisuuteen erikoistunut kustantamo. Haluamme tuoda lukijoille teoksia, joissa muodon ja sisällön yhteistoiminta nousee uudelle tasolle. Toteutamme tehtäväämme kirjailijan yhteistyökumppanina ja palvelijana.




RSS-syöte Äänisyöte Uutiskirje Twitter Facebook

Tilaa Kirjalabyrintin RSS-syöte tai uutiskirje tai seuraa meitä Facebookissa tai Twitterissä.






© 2010 Kustannusyhtiö Kirjalabyrintti | Puhelin: 045 312 1970 | Sähköposti: kirjalabyrinttikirjalabyrintti