Anne Tammelin Se oli kamala päivä. Francis Ford Coppolan ohjaamassa
Bram Stokerin Draculassa päähenkilö teloitetaan miekalla, koska hän on vampyyri.
Miksi vampyyrit aina häviävät?
Tästä ajatuksesta aloin noin seitsemäntoista vuotta
sitten kirjoittaa tarinaa, jossa vampyyrit nousivat todellisiksi
päähenkilöiksi ja ihmiset siirrettiin sivuun.
Tarina alkaa rönsytäTarina sai nimekseen
Yön kuiskaus ja se kertoi kolmesta vampyyriveljestä.
Yön kuiskaus
sijoittui nykyaikaan ja se kirjoitettiin lyijykynällä, kuten
sen seuraavatkin versiot. Muistona tästä kannan edelleen
keskisormessa kovettumaa. Näistä versioista ei ole
jäljellä enää muuta kuin muistot, sekä
mainittu kovettuma, mutta ne loivat pohjan massiiviseksi kasvavalle
tarinalle ja sen henkilöille.
Yön kuiskausta seurasi kokonainen kirjo tekstejä, joiden työnimet olivat niinkin kekseliäitä kuin
Menneisyys,
Tulevaisuus,
Johnny ja
Uusi tulevaisuus.
Tästä muistilappusten, vihkosten ja A-nelosten sekamelskasta
alkoi muodostua vampyyrihistoria, joka ei mahtuisi yksien kansien
väliin. Vuosien saatossa osat hävisivät tai muuttuivat
jopa lukukelvottomiksi, kun lyijykynä vaihtui kirjoituskoneeseen
ja kirjoituskone sitten tietokoneeseen. Tuho tuo mukanaan myös
hyvää; on ollut pakko ajatella asioita uudella tavalla ja
samalla tarina on syventynyt ja teksti parantunut.
Kirja syntyy muutosten kauttaKirjoittamisurakka
on ollut ennen kaikkea yksinäistä puurtamista, sillä
ennen käsikirjoituksen tarjoamista kustantajille 2010
Veriveljiä tai mitään osaa
Veren valtakunnista
ei annettu kenellekään luettavaksi. En toimisi enää
samoin, sillä kehittyminen kirjoittajana olisi ollut ehkä
nopeampaa, jos toiset olisivat tekstiä silmäilleet. Toisaalta
olen aina halunnut kulkea omia polkujani ja omassa tahdissani. En
halunnut luovuttaa tarinaa toisille, ennen kuin se oli selkeä
paketti.
Veriveljet on
Veren valtakuntien
osista ainoa, joka on kirjoitettu valmiiksi. Muista on olemassa vain
otteita ja hajanaisia lauseita. Siksi juuri sitä tarjottiin
kustantajille, vaikka se onkin pala kaiken keskeltä. Syyskuussa
2010 Kirjalabyrintti iski hampaansa sen reunaan.
Voisi
luulla, että muutoksien tekeminen tarinaan olisi ollut vaikeaa
kaikkien näiden vuosien jälkeen, mutta päinvastoin.
Veriveljet
on ollut alati muuttuva, keinuva alus verimeressä, ja hitaasti
mutta varmasti sitä on ohjattu kohti satamaa. Veljien rooleja on
syvennetty, historiaa on tuotu lähemmäksi ja valtarakenteita
selvennetty. Myös uusia henkilöitä on muokkauksen
yhteydessä syntynyt. Blogiani seuraaville järjestettiin
kilpailu, jossa yhdelle näistä henkilöistä
etsittiin nimeä. Hyvien ehdotusten joukosta voittajaksi selviytyi
Narciso Aguilar.
Minun vampyyriniVampyyrikirjallisuuden
ja -elokuvien voittokulku on ollut minulle sekä siunaus että
risti: osa rakastaa niitä ja osa on jo valmiiksi kyllästynyt.
Useimmilla on vahva mielikuva siitä, mitä vampyyrit ovat
(aivottomia petoja tai sielukkaita viettelijöitä) tai
minkälaista vampyyrikirjallisuus on (hyvää tai
täysin luokatonta sontaa). Minun vampyyrimaailmani on kova ja
väkivaltainen, voimalla ja asemalla on merkitystä, ja
lisäksi tarvitaan lähes perisuomalaista sisukkuutta. Siihen
suomalaisuus sitten jääkin, sillä
Veriveljissä ei esiinny suomalaisia vampyyreita, edes maahan ei eksytä. Tämä on ollut selkeä valinta alusta asti.
Veriveljet
kertoo kolmesta veljestä, jotka puraistaan ihmisten maailmasta
vampyyrien maailmaan, missä on omat lakinsa, hallintorakenteensa
ja johtajansa. Hierarkiat, historia ja esimerkiksi sotataktiikat ovat
vaatineet tietysti oman pohjatyönsä, mutta olen
lähestynyt aihetta myös petoeläimen
näkökulmasta. Miten kissa leikkii peltohiirellä tai
miten muurahaiset puolustavat valtakuntaansa? Kuulostaa hullulta, mutta
siinä missä aiemmin vampyyreita on pidetty paholaisen luomina
tai jopa luontoon täysin kuulumattomina, olen itse ottanut
toisenlaisen katsantokannan: vampyyrit on luotu tähän
maailmaan kuten muutkin olennot.
Vampyyrit
ovat petoja ravintoketjun huipulla ja heidän
käyttäytymisensä on usein vaistonvaraista. Tarinassa se
on myös hierarkkista, kuten esimerkiksi leijonalaumassa. Laumaa
johtaa voimakkain tai kyvykkäin. Nuoret ja nälkäiset
kuitenkin haastavat johtajaa, mikä luo jatkuvaa dynamiikkaa.
Vampyyrin pahin vihollinen on toinen vampyyri. Kun kuvitellaan,
että se jatkuu vuosisatoja, niin luonnollisesti
päädytään kokonaiseen vampyyriyhteiskuntaan.
Veljien
kanssa pääset kulkemaan enemmän tai vähemmän
turvallisesti kohti keskustaa, ja kun viimein raapaiset sitä,
ymmärrät, että suonet johtavat pidemmälle.
Näin kävi myös kirjoittajalle, ja siksi juuri
Veriveljet on vampyyrisaagan avaava osa.
Anne Tammelinin muhkea vampyyriromaani
Veriveljet ilmestyy lokakuussa!