Juha Klementti
Kun kotiuduin rauhanturvaajatehtävistä Kosovosta, ehdin olla
kokonaiset kuusi kuukautta projektipäällikkönä
kliinisissä lääketutkimuksissa, ennen kuin
päätin ryhtyä kirjailijaksi. Tiesin jo tuolloin,
että moniajo, kirjoittaminen ja päivätyö, ei
minulta onnistuisi, joten ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin irtisanoutua.
Olin
täyttänyt juuri 30 vuotta ja kirjoittanut fiktiivistä
tekstiä edellisen kerran ylioppilaskirjoituksissa. Tästä
johtuen hakeuduin ensimmäiseksi Oriveden opiston luovan
kirjoittamisen kurssille, josta jatkoin Jyväskylän yliopiston
kirjoittajakoulutukseen. Myös asuinpaikkani muuttui. Heti kun koin
olevani valmis aloittamaan romaanin, muutin Helsingistä Lapon
pikkusaarelle Ahvenanmaalle.
Saarella
on vain n. 30 asukasta, ja koska itse en juurikaan ruotsia puhunut,
olivat olosuhteet kirjoittamiselle oivalliset. Romaanin kirjoittaminen
vei kolmisen vuotta ja Lapon lisäksi asuin Taidekeskus Salmelan
taideresidenssissä Mäntyharjulla, Savonlinnassa sekä
puoli vuotta Thaimaassa, missä sain käsikirjoituksen
valmiiksi.
Kirjoitin
hitaasti, maksimissaan viisi tuntia päivässä, jolloin
syntyi noin kolme neljä liuskaa raakatekstiä. Raakatekstin
kirjoitin vielä pariin kertaan uusiksi samaa tahtia, joten
päivässä syntyi ehkä sivullinen lukukelpoista
tavaraa. Kirjoitin noin kolmena päivänä viikossa ja
harrastelin, ajattelin sekä laiskottelin lopun aikaa, joten ei ole
ihme, miksi prosessi vei niin pitkään. Nykyisellään
8-10 tunnin päivä menee helposti kirjoittaessa ja valmista
tavaraa syntyy sellaiset 3-4 liuskaa, joten jotain kehitystä on
tapahtunut.
Luonnostelin
aluksi romaanin rakenteen ihan
piirtämällä/kirjoittamalla sen paperille. Samoin
luonnostelin jokaisen kappaleen ennen kappaleen kirjoittamisen
aloittamista. Minulla oli siis jo alussa juoni ja tapahtumat
suunnilleen selvillä, samoin lopetus. Varsinaisen kirjoittamisen
aikana koko homma meni tietenkin uusiksi, kun henkilöt alkoivat
elää omaa elämäänsä. Esimerkiksi Sakun
biseksuaalisuudesta minulla ei ollut aavistustakaan kirjoittamista
aloittaessani.
Vuodet,
jotka prosessiin menivät, olivat kiintoisat. Materiaalisesti aika
tietenkin oli todella vaatimatonta, mutta henkisesti hyvin rikasta.
Elämän kaikissa toimissa oli leikin keveyttä, vaikka
kuinka vakavasta asiasta olisi ollut kyse. Tyttäreni
synnyttyä hakeuduin ymmärrettävistä syistä
takaisin aikaisempiin päivätöihini, joita kesti
lähemmäs kaksi ja puoli vuotta. Kirjoittaminen oli tuona
aikana mahdotonta. Kesällä 2010 hakeuduin takaisin vapaaksi
kirjoittajaksi, ja työstän parhaillaan
elokuvakäsikirjoitusta kokemuksistani Kosovossa sekä jatkan
toista pitkää romaaniani työnimeltään
Foliohattuiset miehet tai
Kaikki maailman lapseni.
Leikkisän kevyt ote elämään on palannut jälleen.