Kustannustoimittaja
Kaikista ei ole kirjailijaksi. Pitääkö kirjailijaksi
sitten syntyä vai kehittyä?
Kyse on olennaisesti kypsyydestä,
aiheen ja tyylin kypsyydestä ja yhteistoiminnasta. Ei
yhtään sen vähäisemmästä. Moni
kustantamoon lähetetyistä käsikirjoituksista on
tässä mielessä vasta puolitiessä, jotkut ovat
vielä alkutaipaleellakin. Todellakin tällaisia
töitä tarjotaan julkaistavaksi, ja ne otetaan kyllä
Kirjalabyrintissä vakavasti. Välillä sitä vain
ihmettelee, mitä kirjoittajan päässä liikkuu;
kokeileeko hän niin sanotusti onneaan tietäen
yrityksensä toivottomaksi? Mutta ei kirjallisuus ole
tuuripeliä eikä julkaisukynnystä ylitetä ilman
vahvoja ansioita. Ei kustannustoimittajalla ole myöskään
antaa ihmelääkettä, joka kypsyttäisi
käsikirjoituksen tai tekisi kirjoittajasta kirjailijan
yhdessä yössä.
Käsikirjoituksen kirjoittamista
edeltävät ja kirjoittamisen aikaiset valinnat ovat
äärettömän tärkeitä. Jos ne eivät
onnistu, toisin sanoen toimi yksin ja yhdessä, lopputuloskaan ei
onnistu tai onnistuu vajavaisesti. Silloin julkaisukynnys karkaa
tavoittamattomiin. Kirjoittajan voi olla vaikea hyväksyä
sitä, sillä onhan kirjoittaminen kuitenkin
vaivannäköä – käy jopa työstä – ja
hän on jäljentänyt käsikirjoitukseen osan
itsestään. Hän saattaa samastua käsikirjoitukseensa
niin syvästi, että kielteinen kustannuspäätös
tuntuu oman itsen hylkäämiseltä. Ja palaute on sitä
kovempi pala, mitä enemmän hän kokee olevansa sen kanssa
eri mieltä. Ehkä kirjoittajalle sateleekin neuvoja
sieltä ja täältä, ja ne muuttuvat hänen
päässään ristituleksi. Ristitulelle antautumisen
sijaan hänen kuitenkin pitäisi syventyä itseensä ja
ottaa sydämeensä se, mikä tuntuu sillä
hetkellä oikealta. Mitään apua ei tarvitse
hylätä, pitää vain luottaa tunteeseen sillä
hetkellä hyödyllisestä.
Kustantajan pystyttämää,
julkaisua kohti osoittavaa nuolta seuratessaan kirjoittaja saattaa
saada jalkansa verille ja vielä katua haavojensa ja matkan
pituuden vuoksi. Sille kannattaa siis lähteä vain vakavin ja
vakuuttunein aikein. Kirjoittaja ei kuitenkaan muutu kustantajan
palvelijaksi ja tahdon noudattajaksi, ei, kustantaja on
yhteistyökumppani. Kustannussopimus puhuu kirjoittajasta
Tekijänä isolla teellä eikä anna kustantajalle
tunnustusta käsikirjoituksen muokkausvaiheessa tehdystä
työstä. Sopimuksen mukaan kustantaja ei ole kanssatekijä
vaan vain julkaisija ja myyjä. Kirjoittajalla ei pitäisi olla
auktoriteetteja, kustantaja ei ainakaan sitä ole, mutta miksi
sitä olisivat kriitikot, ystävät tai opettajatkaan?
Kirjoittaja kulkekoon vapaana.
Kirjoittaminen on yksinäistä
yleisöä ajatellessakin. Mutta se ei ole yksinäistä
vain, koska kirjoittaminen vaatii rauhaa. Se on yksinäistä
ennen kaikkea kirjoittamista koskevien valintojen takia. Niistä
kirjoittaja vastaa viime kädessä yksin. Hänen on
myös oltava valmis asettumaan sanojensa taakse – ei lukijoiden
tulkintojen, vaan omien tulkintojensa. Kirjoittaminen
näyttäytyy varsin itsekeskeisenä toimintana, vaikka
julkaistavaksi tarkoitettu lopputuote on suunnattu nimenomaan toisille.
Kenestä sitten on julkaisevan
kirjailijan osaan yksinäisyydessä jalat verillä? Siihen
syntyvillä vai kehittyvillä? Tietysti sekä että.
Kukaan ei silti voi vain päättää ryhtyä
kirjailijaksi, ainakaan julkaisevaksi kirjailijaksi. Toki kirjailija
tarvitsee päättäväisyyttä ja
sinnikkyyttä, mutta kirjoittamisen valinnat ovat kirjoittajan
kohtalo. Ovatko valinnat kirjoittajan omissa käsissä?
Kyllä, mutta ne eivät voi ylittää häntä
eikä niitä voi sanoa onnenkantamoisiksi. Onnistunut,
julkaisukynnyksen ylittävä käsikirjoitus ei ole samalla
tavoin todennäköinen tai epätodennäköinen kuin
lottovoitto, sillä siitä määräävät
kirjoittajasta täysin riippuvaiset kirjoittamisen valinnat.
