Kustannustoimittaja
aloittaa työpäivänsä tarkastamalla, onko uusia
käsikirjoituksia tullut. Hän jatkaa lukemalla jo saapuneita
tai työstää kustannusohjelmaan valittuja
yhteistyössä kirjoittajien kanssa. Kustannustoimittaja
elää käsikirjoitusten keskellä ja
käsikirjoituksista. Hänen työnsä on kustantamon
ydintoimintaa.
Kaiken
perusta on tarjottujen käsikirjoitusten läpikäyminen.
Eikä palautteen antaminen kirjoittajille ole niinkään
hyväntekeväisyyttä, palautetta antaessaan
kustannustoimittaja nimittäin tekee työtään.
Vaikuttaa, että isoissa kustantamoissa kustantamon kaksi
perustehtävää on unohdettu. Käsikirjoitusten
läpikäyminen on harvoin syventyvää; luetaan
ehkä alku ja loppu ja muutama liuska siitä välistä.
Ja vastaukseksi kirjoittaja saa yli 90%
todennäköisyydellä valmiin pohjan mukaisen
kirjelmän, lyhyen "valitettavasti, mutta ei kiitos". Ehkä
jopa allekirjoituskin on kopioitu, mikäli kirje on paperinen.
Mitään yksilöllistä on likimain turha odottaa.
Kustantamo
on liikeyritys, jonka toiminnan on oltava kannattavaa, jotta se
jatkuisi. Ristiriitaista kyllä, juuri parhaiten kannattavissa
isoissa kustantamoissa resurssit eivät tunnu riittävän
perustyöhön. Mutta heillä onkin varaa ohittaa lupaavia
käsikirjoituksia, uusia kun tulee koko ajan tulvimalla
lisää. Eikä pettyneen kirjoittajan tragedia kiinnosta
heitä. Olisi varmaan epäammattimaista empatisoida, asettua
harrastajan
kanssa samalle tasolle. Vastuu kirjoittajan "kasvatustyöstä"
sysätäänkin muille tahoille. Kustantamo kerää
vain satoa, eikä siltä voi vaatia lannoitteen antamista
vielä kasvuvaiheessa oleville, eihän se siitä
mitään hyötyisi, se ei olisi
kustannustehokasta.
Usein kirjoittaja jääkin kirjoittamisineen yksin, ellei
hän halua hakeutua tai edes pysty hakeutumaan maksulliseen
kirjoittajakoulutukseen. Kirjallisuutta ymmärtävät ja
kannustavat ystävätkään eivät ole
mikään itsestään selvyys.
Mikä
estää kirjoittajaa julkaisemasta itse, omakustanteena tai
internetissä ilmaiseksi? Kunnianhimon ja epävarmuuden
yhdistelmäkö? Pelko, ettei oteta vakavasti? Rahan
vähyys tai haluttomuus sijoittaa rahaa? Aukko internet-taidoissa?
Viitseliäisyyden puute? Miksi niin moni kirjoitus ei
löydä tietä lukijoiden luokse? Kustantajan
tehtävä on silottaa käsikirjoituksen tietä,
rakentaa risteyksiä ja johtaa tie torille. Kustantaja on
kirjoittajan ja lukijan välissä – toivottavasti
hyvässä mielessä ja kaikkien osapuolten eduksi. Jos
kaikki käsikirjoitukset julkaistaisiin, me hukkuisimme kirjoihin.
Se pahentaisi ihmisten informaatioähkyä
entisestään, ja ylitarjonnan vuoksi kirjan ja lukijan
onnistuneet kohtaamiset saattaisivat käydä entistäkin
vaikeammiksi. Siksi omakustanteet ja käsikirjoituksen
levittäminen ilmaiseksi eivät ole hyvä vaihtoehto. Ei,
vaikka teksti jo sinänsä on kommunikaatiota ja olettaa siten
kuulijan olemassaolon. Ei, vaikka pöytälaatikossa
käsikirjoituksen suu on teipattu kiinni ja kirjoittajan
sisällä kaikuu tukahdutettu huuto.
Kirjalabyrintissä
koetetaan toimia paitsi käsikirjoitusten, myös lukijoiden
eduksi. Eikä olisi reilua ojentaa kirjoittajalle
pelkkää lämmintä kättä; kiitoksena
käsikirjoituksen tarjoamisesta haluamme antaa hänelle jotain
hyödyllistä silloinkin, kun joudumme sanomaan ei.
Jokainen uusi saapuva käsikirjoitus on ilon aihe, sillä
siinä piilee mahdollisuus, ja vaikka vastaus olisi ei, usein se on
ehdottoman sijasta pikemminkin ei vielä. Kirjoittajan ei
pitäisi lannistua yhdenkään
kustannuspäätöksen vuoksi. Kustantajilla on omat
syynsä silloinkin, kun niitä ei kerrota, ja voi olla,
että joskus tuuli vielä kääntyy kirjoittajalle
suotuisaksi – ehkäpä jo heti, kun hän kääntyy
suuren kustantajan sijasta pienemmän puoleen.