A2A-A1A-AD5-JTA-P4A-AAG-6D2
© Soili Piskonen-Kortelainen 2014
Kuvitus: © Susan Seppälä 2015
Tätä teosta suojelevat Suomen ja kansainväliset tekijänoikeuslait. Teoksen kopioiminen ja levittäminen ilman tekijänoikeuksien haltijoiden lupaa on rikos.
ISBN 978-952-5881-18-9 (EPUB)
Puuska löytää pojan, joka ei löydä kotinsa ovea
Saduntekijän keittiössä Puuskatuuli sujautti suukon Saduntekijän poskelle ja lehahti avoimesta ikkunasta ulos. Pihalla Puuska kääntyi vielä katsomaan taakseen, mutta Saduntekijä oli jo sulkenut ikkunan.
Jännitys kipristeli tuulen vatsassa. Tänään oli sen ensimmäinen lento kaupunkiin etsimään satuloitsun tarvitsijaa. Puuskatuulen tehtävän helpottamiseksi Saduntekijä oli loitsinut tuulen. Loitsun ansiosta ihminen näkisi Puuskan kauniin sinisenä usvana, jos olisi satuloitsun tarpeessa. Nainen oli myös opettanut tuulelle loitsuista kaiken, mitä sen tarvitsi tietää. Varsinaiset loitsut tekisi kuitenkin Saduntekijä.
Puuskatuuli lensi hitaasti ja alhaalla. Kaupunki lähestyi, ja tuuli alkoi jo erottaa talojen ikkunoita ja ovia. Se saapui tutulle pienelle omakotitaloalueelle. Siellä Puuska oli lentänyt monta kertaa ja kuivatellut ihmisten pyykkejä. Kerran se oli puhaltanut itseään hauskuuttaakseen haravoidun lehtikasan hajalle. Tuulta oli kaduttanut heti ja sen iltapäivä oli mennyt puhaltaessa lehtiä takaisin kasaan.
Tuuli laskeutui ja hiljensi vauhtiaan. Sen teki mieli lennellä talojen välissä ja haistella puutarhojen tuoksuja. Keltaisen talon puutarha näytti omenapuineen houkuttelevalta. Puuska lensi omenapuiden oksien lomaan ja haisteli puussa riippuvien omenoiden tuoksua.
Äkkiä tuuli terästi kuuloaan: aivan kuin joku olisi nyyhkyttänyt. Tuuli huomasi avoimen ikkunan. Se kuuli, kuinka nyyhkytys voimistui ja muistutti jo parkumista. Puuska mietti hetken ja päätti sitten lentää ikkunasta sisälle.
Sisällä Puuskatuuli huomasi olevansa lastenhuoneessa. Sängyllä makasi kippurassa tummahiuksinen poika ja hän parkui niin, että koko keho tärisi. Puuskatuuli lensi pojan luo. Poika pyörähti istumaan ja parkuminen lakkasi. Hän katsoi hölmönä tuulta.
”Kuka ihme sinä olet?” poika kysyi ja pyyhki itkusta märkiä silmiään.
Puuskatuuli hätkähti: poika siis näki hänet. Tästähän tulee vallan mielenkiintoista, ajatteli tuuli.
”Minä olen Puuskatuuli. Luulenpa, että tarvitset apua. Miksi itket? Mitä on tapahtunut?” Puuska vastasi.
”Minä... minä en pääse ulos tästä talosta”, poika parahti.
”Et pääse ulos? Kerrohan nyt kaikki, niin katsotaan, voinko auttaa sinua”, Puuska rauhoitteli poikaa.
Poika kertoi, kuinka oli aikonut lähteä ulos leikkimään. Ensin hän ei ollut löytänyt avainta, vaikka tiesi, missä se oli. Vasta pitkän etsinnän jälkeen avain löytyi – ja juuri sieltä, mihin poika oli sen laittanut! Mutta sitten ulko-ovi katosi. Oven paikalla oli vain pelkkää seinää. Poika oli harkinnut ikkunasta ulos menoa, mutta ikkunan alla oleva valtava nokkospuska oli saanut hänet muuttamaan mielensä.
Puuska mietti ankarasti, mistä voisi olla kyse. Saduntekijä ei ollut puhunut tällaisesta tapauksesta mitään. Puuskatuuli kertoi pojalle, että lähtisi hakemaan apua.
”Pidä ikkuna auki, jos vain sinun ei tule kylmä. Palaan varmaan hyvinkin pian”, Puuska sanoi pojalle ja lensi ikkunasta ulos.
